se vaan on ja pysyy mussa, syömishäiriö. inho omaa vartaloa kohtaan. mä välillä jaksan olla välittämättä, mutta saan myös kaiken sanotun käännettyä itseäni vastaan, alentamaan mun oloa. mä saan kaiken todisteltua itseäni ja vartaloani vastaan ja se ei sitten auta tätä oloa yhtään..ja kun ei ole ketään kelle puhua..ja jos olisi joku joka kuuntelisia, osaisinko edes puhua? haluaisinko puhua? plää.

Olin poikaystävän kanssa syömässä eilen. Joo,piti olla ihana päivä yhdessä. Mä olin päättänyt olla sinä päivänä stressaamatta syömisiä. Aamupalan söin kotona, ja laskin kalorit.Päivä meni ja syömään mentiin jo iltapäivän puolella..päädyttiin paikkaan, jossa tadaa, oli kuitenkin "light-versioista" kalorit esillä. Päätin laskea sittenkin.. Ruuassani oli kaloreita kokonaismääräisesti sen verran, että päätin syödä kaiken, eikä se olisi paha.eiei, eihän mun pitänyt miettiä. Päätin syödä myös sen kylkiäisenä tulleen valkoisen leivän palan. Päätin ollan stressaamatta, päätin olla miettimättä...kunnes se lause tuli poikaystävän suusta ja menin lukkoon. "OHO!sä syöt valkoista leipää!ETHÄN SÄ KOSKAAN SYÖ!" vittu.en sitten syönyt.se oli outoa, koska ihan spontaanisti multa meinas tulla itku. miksi juuri tänään? juuri kun olin päättänyt että tänään en mieti.ääh.jäi sitten syömättä leipä, ruuassa olleet pähkinät jäi lautasen reunalle.eipä paljon maistunut, kiitos.Loppupäivä meni vaikeesti.En mennyt yöksi, vaikka oli tarkoitus. Kotona tuskastuin lisää. söinsöinsöinoksensin.

Uskon, että kommentti oli vahinko. Uskon, ettei sillä ollut poikaystävälle sellaista merkitystä kun mulle. Hän tietää mun ruokavammailusta, ja uskon että hän jos joku on viimeinen, joka haluaa mua loukata varsinkaan ruokaan liittyvissä asioissa. Mutta se tuli niin tuomitsevasti, se meni suoraan läpi, tuntui päässä ja kehossa ja levähti käsiin. oon taas vaan enemmän lukossa itseni kanssa. toinen kirosana, ja minä kun en kiroile.